Elettiin vuoden-43 sotakesää. Olin parikymppinen viestimies-radisti ja komennettu vuotta aikaisemmin Karkun viestikoulutuskeskuksesta 4/VP 1:seen Mikkeliin, Päämajan radiokeskukseen, "Willen komppaniaan". Radiokeskus sijaitsi Urpolan kartanossa, muutaman kilometrin päässä kaupungin keskustasta, Porrassalmen suuntaan. Jatkokolutuksen jälkeen työskentelimme keskuksessa radisteina. Tapahtuma jonka kerron, sattui kyseisen vuoden kesällä.
Olin kämpillä vuorovapaalla, kun parakkiin tuli kersantti Gigorkoff. Hän oli menossa hotelli Kalevaan, rakentamaan antennia Marskin radioon, mukaansa hän tarvitsi hanslankaria. Satuin olemaan paikalla tamperelaisen kaverini Korven Eskon kanssa ja niin meitä vietiin. Antenni rakennettiin Kalevan katolle ja kun se oli valmis, kessumme lähetti Eskon ja minut alas kabinettiin kokeilemaan, että kaikki oli kunnossa. Se Kalevan kabinetti jossa Marski aterioi sijaitsi ravintolan kulmahuoneessa, talon toisessa kerroksessa. Iso Philips radio oli torin puoleisen ikkunan edessä. Kytkimme antennin vastaanottimeen ja totesimme kaiken pelaavan, juuri niin kuin pitikin. Äkkäsimme myös että radiopöydän alaosassa oli hylly ja sen päällä suuri avoin rasia kreikkalaisia savukkeita joiden imukeosa oli kullanhohtoinen. Ihailtuamme niitä aikamme, Esko tuumi. -Tehtiin muuten hyvä työ, että jos Marski ois tässä, niin se takuulla tarjoais meille tosta sauhut. Olin samaa mieltä. -Niin tarjoaiskin ! Kun tarjoaja ei itse ollut paikalla, me pojat napattiin rasiasta savukkeet ja paineltiin kämpille. Ennen sisään menoa pantiin röökit korvalliselle, kultaiset päät eteenpäin. Kaverit tiesivät miltä keikalta me oltiin tulossa, silmät levällään ne uteli. -Mistä te ootte tollaset röökit saanu? Vilkaistiin Eskon kanssa toisiamme ja vastattiin yhteen ääneen. -Marski tarjos!
Kesällä 2000 satuimme lomareissulla poikkeamaan Mikkeliin. Asuimme Hotelli Kalevassa ja eräänä iltapäivänä kysyin lounaan jälkeen hovimestarilta voisimmeko vaimoni kanssa vilkaista Marskin kabinettia. Tilaisuus järjestyi siltä istumalta, Hän johdatti meidät perille. Totesin että paikka näytti, muistini mukaan kovasti samanlaiselta, mutta se iso radio ja ne kreikkalaiset savukkeet olivat poissa. Hovi ilmoitti että mikäli herrasväki haluaa, niin nyt olisi mahdollista tilata legendaariset marskinryypyt. Hetki oli mitä sopivin. Kun hän sitten toi huurteiset lasit ja täytti ne piripintaan, mietimme miten toimia. Vaimoni ei uskaltanut tarttua lasiin, ennen kuin hän oli hörpännyt pöydällä seisovasta snapsista siemauksen. Sen verran voin kehaista, että nostin lasin huulilleni, läikyttämättä pisaraakaan. Tapahtumaa todisti läsnäolollaan virnistelevä pojanpoikamme Niko Mattson.
Erkki Mattson