OH4AC:n Syysleiri 2021

Latupirtillä

Latupirtin päärakennus

Syksyisenä viikonloppuna kokoonnuimme viettämään kerhon leiriä, joka päästiin kohtuullisen koronatilanteen vallitessa järjestämään. Paikaksi valittiin tällä kertaa uusi paikka, Mikkelin Ladun Latupirtti. Pirtti saatiin vuokrattua edullisesti koko viikonlopuksi ja pirtin varustus ja tilat soveltuivatkin erittäin hyvin leirin järjestelyihin. Sijaintikin riittävän lähellä, mutta tarpeeksi syrjässä. 

Ajankohdasta ja tilanteesta johtuen osallistujia oli tällä kertaa vain noin kymmenkunta kerhon jäsentä. Koska leirin järjestäminen varmistui vain pari viikkoa ennen leiriä oli jäsenistöllä jo kalenterissaan muuta ohjelmaa.

Pääosa kävijöistä oli paikalla lauantaina. Ohjelmassa aluksi nokkakusoilua. Tette, OH4RD/XYL ja Rauni, OH4MCV/YL tarjoilivat maittavan keittolounaan ja kahvit. Tomi, OH4EVX esitteli paineilmalla toimivaa "tykkiä", jolla saa ammuttua antennilangan puuhun. Hänellä oli myös mukana omatekoinen tehokas varsijousi samaan tarkoitukseen. Osmo OH4MCV esitteli myös pinempää varsijoustansa, jolla on ammuttu jo muutamia antennilankoja puihin mm. kerholla sekä Jalkaväkimuseolla. Ihmettelyä aiheutti myös Osmon Taikalanka-antenni, joka oli viritettyä leiriaseman HF-antenniksi. Vesa, OH4EA esitteli ja demosi remote-aseman toimintaa. Toimintaperiaate tuli selväksi, mutta demo-esitys takkuili yhteysasetusksista johtuen. Lauantain alkuillan ohjelmassa oli lisäksi saunomista ja makkaran paistoa.

Tänne palataan heti ensi kesänä ja suuremmalla joukolla.

Alla olevasta linkistä voit tutustua leiripaikkaan ja ajo-ohjeisiin.

https://mikkelinlatu.suomenlatu.org/hiihtomajat/latupirtti/

 

Leiriläiset kahvilla

 

 

 

 

 

 

 

 

Remote-aseman esittelyä

 

 

 

 

 

 

 

 

Tomin tykki

 

 

 

 

 

 

 

 

Osmon pyssy

 

 

 

 

 

 

 

 

Taikalankaa tutkimassa

 

 

 

 

 

 

 

 

Taikalangan baluni

 

 

 

 

 

 

 

 

Latupirtin sauna

 

Tulosta Sähköposti

joulukuu 2021
M T K T P L S
1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 31

Historiaradiot kerholla