KERHON PERUSTAMINEN
Mikkelin Seudun Radioamatöörit ry:n historia alkaa päivämäärästä 19. lokakuuta 1958, jolloin perustamisasiakirja on laadittu. Allekirjoittajina olivat O. Arkko, sähköasentaja, O. Kuhanen, liikeapulainen, S. Kuhanen, optikko, M. Koulu, rautatievirkamies, ja Martti Koulu, merkonomi, kaikkien kotipaikka Mikkeli.
Mikkelin läänissä oli jo aiemmin perustettu kerhot Heinolaan ja Pieksämäelle. Myös Mikkelissä oli ilmeisesti ennen sotia perustettu Mikkelin Amatöörit-niminen kerho. Tämä tuli ilmi yhdistysrekisteristä, kun aluksi kerhon nimeksi esitettiin juuri tuo Mikkelin Radioamatöörit. Pienellä lisäyksellä saatiin nimiasia järjestykseen ja niinpä nykyinen Mikkelin Seudun Radioamatöörit ry. sai syntynsä.
Orvo Arkko, OH5NiiloEemeli, joka ei nykyisin asu Mikkelissä, on ainoana perustajajäsenistä elossa, ja varsin aktiivina edelleen. Alkuperäinen kutsu OH4OttoDaavid on myös vielä voimassa. Heti kerhon perustamisen jälkeen saman vuoden lopulla laitettiin käyntiin ensimmäinen kurssi, jolla Pentti Puikkonen, OH4PF yksi kerhon museoradiotoiminnan aktiiveista muistaa olleensa mukana, luvat hän sai 16. 6. 1959.
TOIMINNAN ALKUVUODET
Ensimmäisiä yhteisiä toimia oli toimitilojen hankkiminen kerholle. Tilat löytyivät Mikkelin Ammattikoulun väestösuojasta Anni-Swaninkadulta.
Vuoden 1960 amatöörikurssi sai valtavan suosion. Kurssilaisia oli OH4OO:n kertoman mukaan yli 40, osa tietysti "lankaantui" ja joutui työ- ym syiden vuoksi jättämään leikin kesken. Kokeeseen osallistui kuitenkin yli 20 kurssilaista.
Toiminta jatkui kurssien, laiterakentelun ja kesäleirien merkeissä aina 60-luvun puolivälin paremmalle puolelle. Mikkelin Messut alkoivat noina aikoina ja siellä oli Radioamatööreillä oma osasto. Kurssitoimintaa myös jatkettiin kansalaisopiston suojissa.
60-luvun lopulla kerhon toiminnassa tuli pieni suvantovaihe. Työ vei aktiiveja jäseniä eri puolille Suomea, aina ulkomaille asti; osalle harrasteesta tuli myös ammatti. Tuolloin laivoissa oli vielä ammattinimikkeenä laivaradiosähköttäjä ja Mikkelin seudultakin ainakin pari kaveria on päässyt "istumaan kapteenin pöytään"; sähköttäjähän laskettiin kuuluvaksi laivan päällystöön.
OH4AC:n TOIMINTAA 1970-LUVULTA
Kuusikymmenluvun hiljaisemman loppupuolen jälkeen herätettiin 1970 ajatuksia kerhotoiminnan aktivoimiseksi. Mikkeli kaupungin osoitettua kerhon käyttöön nuorisotoimelta vapautuneen kämpän aivan kaupungin keskustasta (Porrassalmenkatu 12, nykyisen kirjastotalon paikalla sijainneesta puutalosta) ryhdyttiin talkoisiin. Kämppä kunnostettiin talkoovoimin.
Toukokuun 2. päivänä 1971 kirjattiin Martti Koulun, OH4NC:n johdolla vedetyn vuosikokouksen pöytäkirjaan kokouksen olevan tavallaan perustavaa laatua, koska nyt kokoonnuttiin varsinaiseen viralliseen vuosikokoukseen lähes kymmenen vuotta kestäneen tauon jälkeen. Toiminta oli kuitenkin pysynyt "hengissä" muutaman aktiivin toimesta ja niinpä tuossa kokouksessa päätettiinkin virkistää toimintaa mm. järjestämällä kesäleiri heti tulevana kesänä. Näin tapahtuikin ja historiikin välilehtenä oleva tuntemattoman taiteilijan piirros kertoo osaltaan tunnelmista Haukivuoren kunnassa Kurkisen saaressa.
Saman vuoden syksyllä järjestettiin kansalaisopiston puitteissa radioamatöörikurssi. Vuosi 1971 päätettiin pikkujoulun merkeissä marraskuun loppupuolella.
Toiminta jatkui suhteellisen vilkkaana kolmisen vuotta, kesäleirejä järjestettiin mm. laivaristeilynä Saimaalle, kerholle hankittiin toimiva asema ja kokoontumisia pidettiin lähes viikoittain. Kurssitoiminta oli jonkin verran hiljaismpaa.
Vuoden 1973 syksyllä mentiin kerhotoiminnassa jälleen"sinikäyrän" laskevaa puolta. Puutalo, jossa kerhokämppä sijaitsi, purettiin ja laitteet sekä kalusto jouduttiin väliaikaisesti varastoimaan. Varastona toimi Kenkäveron vanha pappila, joka tuolloin oli ränsistynyt niin pahoin, ettei siellä voinut ajatella kerhotoimintaa vaikka tyhjiä huoneita olikin.
Vuosi 1974 meni ilman kerhotiloja mutta vuoden 1975 lopulla kerholle osoitettiin toimintatilat Mikkelin Ammattikoulun koneenkorjausosaston väestönsuojasta. Asiaan myötävaikutti sittemmin edesmennyt amatööriveli Aarne Pursiainen, OH4TG, hän toimi tuolloin ammattikoulun rehtorina.
Toiminta jatkui nyt vilkkaana ja vihdoin vuonna1978 saatiin ensimmäistä kertaa kerhon historiassa pystyyn oma metallirakenteinen kunnollinen antennimasto. Kaikki olivat innolla mukana talkoissa ja hanketta tukivat monet paikkakunnan yritykset, maston hitsauksesta sen pystytykseen. Lujuuslaskelmien onnistumisesta (Aarne -4TG) kertoo, että masto on edelleen tukevasti pystyssä.
KOHTI NYKYAIKAA
Siirryttäessä 1980-luvun puolelle oli kerhon toiminta vakiintunut. Kerhoiltoja pidettiin, leirejä järjestettiin, kokelaskursseja pidettiin tarpeen mukaan ja VHF-alueiden aktivoinnin myötä kerholle saatiin oma 2 metrin alueen toistinasema OH4RAC vuonna 1984. Toistinasema oli sijoitettu aluksi Mikkelin Naisvuorella sijaitsevaan vanhan vesitornin huippuun, sittemmin Tuomalanmäellä olleeseen Telen mastoon. Tällä hetkellä toistin on Tuukkalanvuorella sijaitsevassa Soneran laiteaseman mastossa.
1990-luvulla pyrittiin pysyttelemään tekniikan kehityksessä mukana. Kerhon puitteissa, joskin muutaman aktiivisen jäsenen toimesta saatiin pystytetyksi solmuasema (node) OH4RDC pakettiradion runkoverkkoon (Mikkelin ensimmäinen 2 metrin kokeilunode käynnistettiin 9. 6. 1991 kello 1415 z ensin kutsulla OH4AC). Laitteet sijoitettiin hirsirakennukseen, jossa aikaisemmin oli ollut viljan kuivuri. Samoihin aikoihin Mauri OH4RH viritteli toimintaan DX-klusterin omassa QTH:ssaan Kalvitsassa. Myöskin 70 senttimetrin toistinasema OH4RUC saatiin käyntiin, molemmista toistimista huolehtii Tane, OH4SK. Runkoverkon asema sijaitsee Muinolassa Matin, OH4MM:n QTH:ssa ja 70 cm toistin Tuomalanmäellä Soneran matkapuhelintukiaseman mastossa.
1995 pakettiradioverkon toimintaa tehostettiin pystyttämällä 24 metrinen masto Muinolan noden antenneille (Matin OH4MM käytöstä poistettu teräsmasto), samalla keskitettiin koko pakettiradiotekniikka samaan paikkaan eli myöskin DX-klusteri tuotiin Muinolan mäelle. Mäntyharjulle rakennettiin uusi nodeasema varmistamaan yhteyksiä etelän suuntaan, laitteiden sijainti hamipariskunnan Mian OH4HNT ja Jarin OH4JPS QTH/masto. Matkan varrella tekniikka alkoi käydä liian monimutkaiseksi "harrastelijoille", onneksi nodeprojektiin saatiin vetäjäksi elektroniikan ammattilainen Raimo OH4HLO.
Vuosituhannen vaihteen jälkeen pakettiradioverkko jäi kehityksestä jälkeen ja vähitellen käyttöä vaille. DX klustereita voi seurata internetin kautta jne. Vuonna 2007 joulukuussa suljettiin molemmat nodet. Maaliskuussa 2008 viriteltiin entisiin Muinolan noden tiloihin digipiitteri, joka välittää APRS-asemien tietoja toisilleen sekä internettiin taajuudella 144,800 MHz.
Nodemaston kiinnitystä peruskallioon valmistellaan Muinolassa syksyllä 1995.
HISTORIARADIOMIEHET KESKUUDESSAMME
Vaikka armeijan perinneradiot ovat Lokki projektin jälkeenkin olleet varsinaisesti intohimon kohteena virisi samalla harrastus vanhojen putkiradioiden keräämiseen ja kunnostamiseen. Tämän toiminnan varsinainen työpari ovat olleet Pentti OH4PF ja Eero OH4SG. Pentillä, joka on vuosikymmeniä rakennellut ja modifioinut erilaisia radioita on tekniikka hallussa. Hän on myös kehittänyt tekniikoita replika osien valmistamiseen särkyneiden tai kadonneiden esim. asteikkolevyjen ja säätönuppien tilalle. Eero puolestaan tunnetaan kädentaidoistaan mm. pienoismallien rakentajana. Monen vanhan radiovanhuksen pintalakkaus, jopa maalaamalla pilattu, on saanut uuden hehkun hänen käsittelyssään. Eeron kertoman mukaan tämä harrastus alkoi suvun kätköistä löytyneestä Philips putkiradiosta... sehän piti saada käymään ja kukkumaan.
Kerhotapahtuman lehtiilmoituksen yhteydessä esitettiin toivomus saada lahjoituksena vanhoja radiovastaanottimia. Kysely tuotti tulosta, mummot ja papat penkoivat ullakoitaan ja radioita rahdattiin pitäjiltä. Osa omistajista halusi laitteensa takaisin kunnostettuna ja näin on tapahtunutkin. Muutamia kunnostettuja on lahjoitettu toimivina esim. Päämajamuseon kahvilaan. Mikkelin Klubille luovutettiin Philips 855 X yleisradiovastaanotin, malli 1940, joka on lähes samanlainen kuin siellä oli käytössä sotakesänä 1943 jolloin Marski kävi siellä päivittäin lounastamassa.
"RADIOAKTIIVISUUTTA" MIKKELIN SEUDULLA ENNEN OH4AC:tä
Otsikon määritelmään sopii itsenäisen Suomen ensimmäisen viestijoukko-osaston perustaminen Naisvuoren rinteellä olevassa talossa (nykyisin tunnetaan nimellä Naisvuoritalo) 5. 3. 1918. Rakennuksen seinään on viestikillan toimesta kiinnitetty laatta muistuttamaan tapahtumasta, jolloin katsotaan viestiaselajin syntyneen Suomessa.
Seuraavassa lainauksia insinööri Kyösti Angervon muistikuvista 1920-luvun radiokokeiluista Mikkelissä, alkuperäistekstin kirjoittanut Vuolingon perinnevihkoon Tauno Riepponen.
Kertoja oli syntynyt 1907 ja aloitti koulunläyntinsä Mikkelin yhteiskoulussa syksyllä 1917. Samalla luokalla aloitti myöskin Mikkelin vesilaitoksen pumppuaseman hoitajan poika Aatto Luukkonen, joka asui pumppuasemalla olevassa rakennuksessa Petrofin (Kalevan) kankaalla.
"Varsinainen yhteistoimintamme alkoi heti kohta kun Ilmari Jäämaan Nuorten kokeilijain ja keksijäin kirja oli ilmestynyt. Ensimmäinen tuotteemme oli omatekoinen valokuvauskone eli vaatimattomammin sanottuna laatikkokamera Jäämaan kirjan ohjeitten mukaan. Kirjassa oli myös täydelliset ohjeet kuvien valmistamiseksi. Tekijöitä oli minun ja Aaton lisäksi Aulis Tammisto, joka myöskin oli luokkatoverimme sekä Viljo Häkkinen, joka teki heti niinsanotun neulanreikäkameran. Sillähän saa erittäin syvätarkkoja kuvia.
KIPINÄLÄHETIN KOKEILUJA
Heti tämän jälkeen aloimme Aaton kanssa kokeilla kipinälähettäjää ja vastaanotinta Jäämaan kirjaa seuraten. Aatolla, joka oli minua kolme vuotta vanhempi, oli siihen paremmat käytännön olosuhteet hänen asuessaan isänsä Vilho Luukkosen hoitamalla kaupungin vesilaitoksen pumppuasemalla, jossa oli tarvittavia työvälineitä, akkumulaattoreita ja jopa kipinäinduktori. Vastaanotin oli Jäämaan mukainen galvaanisella kytkennällä toimiva kidevastaanotin ja tarvitsi avukseen maajohdon lisäksi hyvän, korkealla sijaitsevan ulkoantennin. Viimeksi mainittuun ei meillä kummallakaan ollut mahdollisuuksia ja kokeet rajoittuivat vain pihapiirin etäisyyteen käyttämällä huoneantennia.
Talvi-iltainen yhteistoimintamme päättyi keväällä 1921, jolloin muutin perheeni mukana Riihimäelle, mutta kesäisin jatkuivat yhteiset kokeilumme vielä senkin jälkeen viettäessäni kesää aina Mikkelin mlk:n Kallioharjulla. Näinä aikoina alkoi myöskin Nuori Voima-lehteen ilmestyä radioamatööriemme uranuurtajan vänrikki Leo Lindell'in kirjoituksia elektroniputkista ja niiden käytöstä radiotoiminnassa. Näiden ohjeiden mukaan rakensimme kumpikin "lamppuvastaanottajamme", joka vaati virtalähteekseen voimakkaan akkumulaattorin. Laitteet sijoitimme Viljo Häkkisen tekemiin laatikoihin. Laatikoiden yläpuolella noin 15 senttimetrin korkeudella oli toisesta päästään vapaa vaakasuora orsi, johon tarvittavat käämit eli kelat sijoitettiin. Niiden keskinäistä etäisyyttä muuttaen ja säädettävää kiertokondensaattoria käyttäen etsittiin haluttu aaltopituus. Erikoisesti on huomattavaa, että koneessa tarvittavia komponentteja ei mistään kaupasta siihen aikaan ollut saatavissa. Niinpä koneessa tarvittavat lamput eli putket jouduimme hankkimaan Philips-tehtaan täkäläiseltä edustajalta, joka muistaakseni oli nimilyhenteeltään AEG. Siihen aikaan ei myöskään vielä tunnettu säästölamppuja vaan ainoastaan peittämättömän lasikuvun lamppuja, jotka veivät virtaa huomattavasti. Saatuani isältäni rahat akkumulaattorin ja sen lataamiseen tarvittavan tasasuuntaajan ostoon, sain radion toimimaan. Kuuluvaisuutta haittasi kumminkin kunnon antennin puute, mutta keväällä 1922 sain eräältä NVL:n radioamatööriltä siihen hyvän neuvon. Tuona aikanahan ei valovirtaa johdettu, suurimpia asutuskeskuksia lukuunottamatta, maakaapeleita pitkin vaan niin Mikkelissä, Mikkelin mlk:ssa kuin myöskin Riihimäellä kulkivat valojohdot tolppiin kiinnitettyinä. Saamani neuvo oli seuraava: Käytä antennina valojohtoverkostoa. Se käy päinsä, kun panet väliin kondensaattorin. (Huomautus nykyajan kokeilijoille ja keksijöille: Edelläoleva neuvo ei päde enää, siis älä kokeile kotona) Se ei estä värähtelyä, mutta estää valovirran pääsyn laitteeseen. Tein työtä käskettyä ja kuuluvaisuus tuli aivan erinomaiseksi. Jo heti Riihimäellä sain kuuluviin Saksalaisen Nauen'in radioaseman aikasignaalin ja Santahaminan tunnus OJA eli tuu tuu tuu, tu tuu tuu tuu, tu tuu saattaa vieläkin soida korvissani.
PUHELÄHETYSKOKEILU MIKKELI -VUOLINKO
Ensimmäinen varsinainen, sanoisinko "pitkän matkan lähetys" minun ja Aaton kesken tapahtui kesällä 1922 tai 1923. Kumpi luku on oikea en enää varmuudella pysty muistamaan, mutta jompi kumpi on oikea. Ennen tätä lähetystä ei Mikkelissä tiettävästi ollut radiolaitteita kellään muulla kuin Aatolla ja minulla. Aatolla sekä lähettäjä että vastaanottaja ja minulla vastaanottaja.
Aatto ilmoitti kerran minulle saaneensa mielestään riittävästi tehoa antenniin ja niin sovimme kellonajasta, koska ryhtyisin kuuntelemaan. Minulla oli laitteet Kallioharjun vinttikerroksen itäpäädyssä olevassa huoneessa ja kahdet kuulokkeet, joista toiset annoin todistajaksi kutsumalleni tädilleni Lyydi Kukkoselle. Puhe kuului erittäin selvästi kun Aatto mm. sanoi: Halloo, kuuleeko Ragnar. (Käytin siihen aikaan Ragnar-etunimeä) Sitten Aatto meni pianon ääreen ja soitti meille. Tämän jälkeen menin lähimpään puhelimeen Vuolingon pysäkin lähellä olevaan huvilaan ja ilmoitin Aatolle, että hyvin kuului. Tämän enempää ei minulla ole osuutta radiotoiminnan aloittamiseen Mikkelissä. Tämä oli kuitenkin alkua sille ja sen jatkajana on mainittava ja vieläpä suurin kirjaimin Aatto Luukkonen. Koska tämä jatkovaihe on erittäin mielenkiintoinen, saanen siitäkin kertoa jotain mitä vielä muistan:
Tuona aikana, jolloin edelläkerrottu "pitkän matkan radiolähetys" tapahtui, ei maassamme ollut silloin eikä vuosikausia myöhemminkään minkäänlaista julkista yleisradiotoimintaa. Nuoren Voiman Liiton piirissä sitä tosin kokeilumielessä harrastettiin mm. Porvoossa, Tampereella, Helsingissä ja Turussa, mutta niiden kuuluvuus ei ulottunut Mikkelin seudulle. (OY Suomen Yleisradio AB perustettiin 29. 5. 1926, mutta sen ohjelmat alkivat kuulua Mikkelin seudulla vasta Lahden pitkäaaltoaseman aloitettua lähetyksensä 22. 4. 1928.) Ulkomaisia radioasemia sen sijaan oli jo silloin runsaasti toiminnassa ja niitä voitiin kuunnella Mikkelissäkin. Tuona aikana olivat Aaton ja minun radiovastaanottimet jo sen laatuisia. että niitä saattoi lyhyen neuvonnan jälkeen käyttää sellainenkin henkilö, joka ei ollut perehtynyt laitteen sähköiseen toimintaan. Minä ja Aatto olimme kesällä 1922 läpäisseet keskikoulun. Minä jatkoin lukiossa, mutta Aatto alkoi pikkuhiljaa ruveta valmistamaan radiovastaanottimia niille läheisille tuttavilleen, jotka häneltä kojeen tilasivat. Hän suoritti silloin kaiken työn käsityönä yksin lukuunottamatta laatikkoa, jonka teki Viljo Häkkinen.
PAIKALLISRADIO 1920-LUVULLA
Kun radioita tällä tavoin vähitellen alkoi levitä Mikkeliin, ryhtyi Aatto suunnittelemaan myöskin lähetystoimintaa. Tämä alkoi jumalanpalvelusten lähettämisellä sunnuntaiaamuisin Mikkelin kirkosta. Kirkkoon sijoitettiin puhelinmikrofoni ja ohjelma välitettiin puhelinta käyttäen Petrofin kankaan pumppuasemalle, jossa lähetin sijaitsi. Myöhemmin saatiin lähettimelle sopivampi paikka yhteiskoululta, joka sijaitsi sopivan lähellä, että sinne voitiin edullisesti vetää erilliset johdot ohjelmapaikalta ja täten vältyttiin siirrosta puhelimitse. Lisää ohjelmaa saatiin läheisestä Kinoteatterista. Siihen aikaan oli vain mykkiä filmejä ja esityksen aikana oli tavallisesti musiikkia, jota esittivät suojaverhon takana mikkeliläiset musiikin taitajat. Kinoteatterin omistaja huomasi, että kun jonkun hauskan kohtauksen aikana teatteriyleisö nauroi, niin sekin kuului radiosta ja aiheutti yleisön mielenkiinnon meneillään olevaa filmiä kohtaan. Niinpä hän keksi päästää pikkupoikia ilmaiseksi teatteriin sillä ehdolla, että he esityksen aikana nauraisivat sopivissa kohdin pitkään ja kuuluvasti. Pojat tietenkin tekivät työtä käskettyä ja yleisö täytti teatterisalin entistä täydemmin. Näinä vuosina taisi Mikkelin seutu olla ainoa paikka, jossa tavallisilla kuulijoilla oli radiovastaanottimia. Kaupoissa niitä ei silloin ollut ja ne yleistyivät laajemmin vasta kun Suomen Kuvalehti julkaisi yksinkertaisen lamppuvastaanottimen rakennusohjeet. Aikaa en täysin tarkkaan muista, mutta se oli aikaisintaan syksyllä 1925, jolloin jo olin muuttanut Helsinkiin aloittaakseni opintoni Teknillisessä korkeakoulussa. Kun radionkuuntelu yleistyi, perusti Aatto oman radiokaupan Radiotuote Oy:n, jolla oli myyntipiste myöskin keskikaupungilla."
"RADIOMIES" ELOKUVAPROJEKTORIN RAKENTAJANA
Edelliseen muisteluun liittyvänä hieman myöhemmältä ajalta paikallisen sanomalehden LÄNSI-SAVON uutinen lauantaina toukokuun 23. päivänä 1931 otsikon MIKKELIN ÄÄNIELOKUVAT alla.
Elokuvateknikko Väinö Soramäki, joka edustaa Suomen Biografiliittoa ja yleensä elokuvien vuokraustoimistoja, on ollut Mikkelissä tarkastamassa elokuvateatteri "Kinon" uusia äänielokuvalaitteita, jotka on rakentanut täällä tunnettu radioteknikko A. V. Luukkonen. Tarkastuksessa on laitteiden todettu olevan kaikinpuolin tarkoitukseensa sopivat. Hoitotapa on yksinkertainen ja joustava sekä koneisto erikoisesti filmien kulutusta säästävä. Tarkastaja oli sangen tyytyväinen ja mieltynyt laitteisiin ja antoi niille täydellisen hyväksymisensä.
Samalla tulkoon mainituksi, että elokuvayleisö on ollut näytäntöihin ihastunut ja alusta alkaen onkin "Kinon" katsomo ollut miltei aina täysi. - Kotimaisia, suomenkielisiä filmejä vain kaivataan ja mikäli tiedämme, saadaankin lähiaikoina.
RADIOAMATÖÖREJÄ ENNEN OH4AC:n AIKAA
Ensimmäisiä kirjallisena säilyneitä havaintoja Mikkelin seudulla vaikuttaneista radioamatööritoimintaa harrastaneista henkilöistä löytyy mm. Radiosanoma-lehdestä vuodelta 1930. Lehdessä kerrotaan kutsulla OH4NC Haukivuorella työskennelleestä VR:n asemapäällikkö K. Viikarista. Työ + harrastus aiheutti sen, että artikkelissa hänet mainittiin "kaksinkertaisena asemapäällikkönä". OH4NC:n asema oli sijoitettu huoneen nurkkaukseen siististi ja vähän tilaa vievästi. Lähetin oli Hartley, putkena TB 04/10. HT kerrottiin saatavan "ML" konverttorilla, input noin 30 wattiin saakka. Lyhyessä artikkelissa kerrottiin lopuksi hänellä olevan omallatunnollaan joukko hyviä yhteyksiä, mm. PY, W, VK, AC ym. 50-luvun puolivälistä alkaen tuo K. Viikarin käyttämä kutsu, OH4NC kuului mikkeliläiselle Martti Koululle.
Parikymmentä vuotta ennen OH4AC:n perustamista, 30-40-luvuilla Mikkelissä toimi useita radioalan harrastajia, joista osa oli radioamatööritutkinnon suorittaneita. Mm. nimet: Kössi Kaira, Niilo Korsimaa ja K. Kalervo Lehmuskuja löytyvät paikallisten radioharrastajien listalta.
Näistä viimeksimainittu tuli Mikkeliin jo ennen sotia 4. 9. 1936 komennettuna Ratsastavaan Patteriin kouluttamaan radio- ja puhelinmiehiä. Tuohon aikaan oli aika moni radioamatööri saanut kipinän harrastamiseen ollessaan puolustusvoimien palveluksessa viestikoulutuksessa. Kulkulaitosten- ja yleisten töiden ministeriö myönsi hänelle luvan käyttää radio- ja lähetyslaitteita kokeilutarkoituksiin 1. 10. 1938 (KR Salovius es. neuvos). Siihen jatkona tuli Posti- ja lennätinlaitoksen lupa 17. 1. 1939, allekirjoittajina E. Kairenius sihteeri, johtaja K. S. Sainio. Tuttuja nimiä Suomen amatööritoiminnan historiassa. K. Kalervo Lahmuskujan käyttämä kutsu oli OH4ND.
Ensimmäinen yhteys hänen kertomansa mukaan saatiin 21. 3. 1939 klo 11.04 asemaan YR5EF, QTH Satumare. Lähetin oli kiteellä ohjattu, 3,5 Mj (megajaksoa) oli varustettu kahdentajalla, joten hän pääsi myös 14 Mj:lle. Antenni: Hrz. Vastaanotin oli 3-putkinen, paristokäyttöinen. Tässä hän viittaa K. S. Sainion kirjaan.
Kalervo Lehmuskuja muistaa, että jo tuolloin oltiin valmiita pistämään yleisradion kuuntelussa esiintyviä häiriöitä radioamatöörien piikkiin. Joku oli ilmoittanut hänen asemansa vian aiheuttajaksi. Häiriö ilmenikin jos lähettimessä ollut suodatin irroitettiin ennen mittausta. Yleisradion vianetsintämiehet, kuten hän heitä kutsui, suorittivat mittauksen. Kun suodatin kytkettiin, häiriötä ei ilmennyt. Hänet pyydettiinkin mukaan tutkimaan tapausta. Lopuksi selvisi, että häiriön aiheutti Kivisakastin suunnalla sijainneen autokorjaamon hitsausmuuntaja.
OH4ND asema siirtyi sotatoimien vuoksi kuuntelulle 16. 9. 1939, kuten tuolloin muutkin radioamatööriasemat. Viimeinen yhteys oli asemalle GM3LG (Kiekcaldy) 28. 8. 1939 klo 14.25. Lähettimen käyttökiellon yhteydessä annettiin kehoitus kuunnella Suomen kannalta epäilyttävää radioliikennettä ja tiedottamaan tapahtumista SRAL:n silloiselle sihteerille, kapteeni Lautkarille puolustusministeriöön.
SODAN JÄLKEEN
Sota-ajan jälkeen Mikkelissä oli hiljainen kausi radioamatööritoiminnan saralla. Yksittäisiä alan harrastajia oli muutamia, mutta varsinaisia aktiiveja ei juuri ollut. Nyt jo edesmennyt kerhon perustajajäsen OH4OO, Mauri Koulu muistelee OH4JUL:n haastattelussa, että 50-luvun puolivälissä ainoa hänen tuntemansa Mikkelissä toimiva radioamatööri oli OH4OD, Orvo Arkko
Mauri, OH4OO suoritti tutkinnon v. 1957 ja saman vuoden lopulla oli Mikkelissä jo muitakin tutkinnon suorittaneita, puolenkymmentä aktiivia. Mm. Seppo Kuhanen, OH4OP ja Osmo Kuhanen, OH4OG saivat kutsunsa. Aktiivit kokoontuivat harrasteen puitteissa silloin tällöin myös yhteen, niinpä vuoden 1958 syksyllä päätettiin paikallisen kerhon perustamisesta.
***